Lauantai-aamuna lähiökioskin pihaan kävelee kaksi nuorta naista. Meikit levinneenä, hiukset nutturalle sutaistuna ja silmäpusseihin saisi ihan varmasti piilotettua vaikka norsun. Kaksikko on kioskinmyyjälle tuttu näky: Virpi ja Pirjo krapula-aamun tupakka/jaffaostoksilla.
Eilisen piti olla koti-ilta. Siis ihan oikeesti piti. Vähän ennen yhdeksää Virpi kuitenkin soittaa: ”Missä oot, mitä teet? Mulla on meille VIP-pöytä Roomiin.”
Ja siitä se taas lähtee. Ei helvetti. Mogausmehut naamariin, pakkelit kohdilleen ja huomiselle keikalle varatut mekot päälle. ”Jos niitä sitten aamulla vähän tuulettaa.”
Yökerhon sisäänpääsyssä tuttu työntekijä ilmoittaa handsfree-laitteella baarin puolelle: ”Virpi on saapunut.” Pöytään isketään skumppapullo ja drinkkejä tilataan tiuhaan tahtiin. Shoteista puhumattakaan. Pilkun aikaan jatkoille tarttuu mukaan kolme deejiitä. Ihan vaan kimbleä pelaamaan. Tällä kertaa for real.
Sitä paitsi tästäkin saamme syyttää vain kaverinsa feidannutta pintaliitäjää. Joka muuten väitti kirkkain silmin Virpille, ettei tunne tätä.
Aamulla kioskikäynnin yhteydessä kerrataan jatkojen jälkeiset tunnelmat. Kuka oli kenelläkin yötä, mitä tapahtui tai ei tapahtunut ja kuka on kenenkin kaveri. Ja jälleen kerran päädytään vain yhteen lopputulokseen: piirit on niin pienet, että nyt on pidettävä vähän aikaa matalaa profiilia.
Ainakin seuraavaan viikonloppuun asti.
